maanantai 30. maaliskuuta 2015

lauantai 28. maaliskuuta 2015

CONTRASTS

maaliskuu54

maaliskuu53

maaliskuu55

maaliskuu52

Moikka! Näin myöhäisenä lauantai-iltana tulin päivittelemään tämän päivän asukuvat, sillä bloggaaminen houkuttelee historian lukemista enemmän. Napitettu pitsipaita on uusin kirpparilöytöni ja sen söpöys suorastaan huuti parikseen nahkahousuja. Muistatteko vielä kuvien nilkkurit? Niiden käyttöaika jäi viime vuonna todella lyhyeksi, sillä ne olivat menneet pohjista yllättäen rikki ja suutarillle vieminen unohtui. Nyt ne ovat kuitenkin korjatut ja uudenveroiset, jee! Tähän vuodenaikaan juuri sopivat, kun tennarit kastuvat vielä läpimäriksi vesilammikoissa kävellessä.

-Aleksiina

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

EPÄONNISTUNEITA

200 postausta blogissa! Sen kunniaksi saatte vähän naurua päiväänne: nimittäin epäonnistuneita asukuvia. Näitä kertyy kameraan aina ihan luvattoman paljon, yleensä enemmän kuin blogiin päätyviä julkaisukelpoisia.

2

7

4

6

3

5

1

-Aleksiina

perjantai 20. maaliskuuta 2015

ARJEN PIRISTYSTÄ

Viime viikkoina minua ovat piristäneet kovasti..

maaliskuu44

...keväinen auringonpaiste

maaliskuu39

...parhaan kaverin tuomat ihanat tuliaiset Lontoosta

maaliskuu40

...ja ensimmäistä kertaa Ladureen macaronsien maistaminen, nam!

maaliskuu42

...uusi raitapaita, varmasti tulee olemaan kovassa käytössä

maalliskuu27

...suklaa, tätä tuskin tarvitsee perustella

maaliskuu38

...Harry Potter-maraton Ainon kanssa

maaliskuu41

...söpöt koulutarvikkeet, jotka motivoivat opiskelemaan

maaliskuu43

...ystävän luona kahvittelu cupcakesien kera

maaliskuu45

...nahkatakin käyttöönotto

Rentouttavaa viikonloppua kaikille lukijoille! :-)

-Aleksiina

maanantai 16. maaliskuuta 2015

LILAC SWEATER

maaliskuu35

maaliskuu36

maaliskuu37

neule-BikBok, housut-kirppari, koru-H&M, saappaat-Tamaris

Yksinkertaista koulupäivän asua viime viikolta. Lilan, kahdella eri tavalla puettavan neuleen ostin muistaakseni vajaa vuosi sitten. Selkäyksityiskohtien suosijana on pakko myöntää, että olen tapoihin kangistuneena käyttänyt neuletta aina näin päin. Ehkä ensi kerralla toisin! Nahkahousut taas ovat tällä hetkellä ehdottomat suosikkini ja sopivat melkein asuun kuin asuun. Hankala kuvitella, miten pärjäsinkään ennen näitä.

-Aleksiina

perjantai 13. maaliskuuta 2015

SUPERHELPPO MUSTIKKAPIIRAKKA

Tykkään leipoa usein ja testailla uusia reseptejä, mutta olen blogin puolella jakanut aikaisemmin vain yhden reseptin (löytyy täältä). Viime sunnuntain brunssille halusin tehdä helpon ja raikkaan leivonnaisen, joten päädyin tuorejuusto-mustikkapiirakkaan. Tässä siis ohje kuvineen piirakan valmistamiseen, jonka olen soveltanut käyttäen tätä reseptiä pohjana.

maaliskuu34

1. Aloita piirakkavuoan voitelusta ja korppujauhottamisesta, jotta piirakka irtoaa paistamisen jälkeen helposti vuoasta.

2. Sekoita keskenään kuivat aineet.

maaliskuu32

3. Lisää kuivien aineiden joukkoon kananmuna, kevytkerma ja margariini. Sekoita seos tasaiseksi.
4. Kaada taikina vuokaan ja esipaista sitä 10min. Valmista piirakan ollessa uunissa täyte: notkista vaniljatuorejuusto ja sekoita joukkoon muut aineet.
5. Asettele melko jäiset mustikat piirakan päälle ja kaada täyte päälimmäiseksi. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30min.

maaliskuu33

-Aleksiina

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

VIELÄ TALVISTA

maaliskuu29

maaliskuu27

maaliskuu30

maaliskuu28

pipo-H&M, huivi-Cubus, mekko-Mango, laukku-Aleksi 13, nilkkurit-H&M, takki äidiltä lainassa

-Aleksiina

maanantai 9. maaliskuuta 2015

SUNDAY BRUNCH

maaliskuu26

maaliskuu24

maaliskuu25

maaliskuu23

Tunnelmia eilisaamupäivän brunssista, jota vietettiin perheen kanssa viimeisen loma-aamun kunniaksi. Pientä piristystä harmaaseen sunnuntaihin!

-Aleksiina

lauantai 7. maaliskuuta 2015

GREEN LACE SHORTS

maaliskuu19

maaliskuu18

maaliskuu20

maaliskuu14

maaliskuu22

maaliskuu17

maaliskuu21

maaliskuu15

maaliskuu11

maaliskuu12

maaliskuu13

poolo-Gina Tricot, shortsit-H&M, käsikoru-Bijou Brigitte, clutch siskolta lainassa

Moikka! Tällä kertaa kunnon asukuvatulva, koska tykkäsin lopputuloksesta sen verran, etten viitsinyt valita vain paria kuvaa. Ihanaa, kun kuvausolosuhteet alkavat pikkuhiljaa antamaan enemmän periksi lämpötilan ja valon määrän myötä: näissäkin ongelmana oli vain kova tuuli.
Vihdoinkin joululahjaksi saadut pitsishortsit pääsivät kuviin! Lämpimän luottoneuleen kanssa ne toimivat talvellakin, mutta olen jo suunnitellut monet kesäasut niiden ympärille.

-Aleksiina